maanantai 22. elokuuta 2016

Maaninen lomaltapaluu

Elokuun alussa loppui viiden viikon (ihana) kesäloma. Harvinaista herkkua opiskelijalle, mutta päiväkoti kiinni jne. Loman jälkeen oli jokseenkin energinen olo. Ajattelin, että pääsen vihdoin kunnolla tutkimushommiin ja kolmessa viikossa ennen koulun alkua ehtisin jo melkein kuuhun. Sairaalamaailmassa kaikki ei kuitenkaan mene ihan kuin Strömsössä/yrityselämässä ja vaikka prosesseja ehkä on, ei kukaan tiedä niistä mitään. Kesti siis lopulta kaksi viikkoa, että sain tunnukset HUS:n verkkoon ja järjestelmiin ja kulkulätkän sairaalaan, vaikka tutkimusluvat ja vaitiolositoumukset oli jo hoidettu kuntoon kesäkuun aikana.

Sen sijaan, että olisin murehtinut hukkaan heitettyä aikaa, aloitin maanisen Konmari henkisen siivouksen. Kovin puhdistavaa. Energiaa riitti vielä viime viikolla kun vihdoin sain käytännön asiat kuntoon ja pääsin käsiksi potilaskertomuksiin. Projekti on mielenkiintoinen mutta pullistelee uhkaavan väitöskirjamaisesti.

Tämänpäiväisestä koulunalusta en ollut ehkä yhtä innoissani kun muutamat ystäväni. Ehdin lomalla tottua roskaromaaneihin ja Modern Family -maratoneihin, mistä eittämättä pitäisi taas luopua yhdeksäksi kuukaudeksi. Lukuvuosi-info paljasti kuitenkin, että nyt alkavat mielenkiintoiset jutut! Alkuun farmakologiaa ja loppuvuosi eri elinjärjestelmiä. Mausteena vähän kansanterveyttä ja sairauksien ehkäisyä. Eli ihmisjuttuja, ei pelkkää sitruunahappokiertoa!


Lomakuva
Ehkä illat ja viikonloput jaksaa taas lukea kun tietää, että joskus tulee loma ja koulua on enää viisi vuotta jäljellä!