Huh, taas yksi tentti ohi ja hetki aikaa kirjoittaa. Nyt hallussa on DNA-asiat ja alkionkehitys. Kiinnostavia juttuja. Tenttikin meni hyvin,
syksyn kaaokseen verrattuna olen oppinut aika paljon fiksummaksi opiskelijaksi.
DNA jutuista toki voisi jotain kirjoittaakin, mutta meidän opinnot keskittyivät aika perusteisiin. Kaikki upeat IPS kantasoluihin perustuvat hoidot ja jo todellisuutta olevat geeniterapiat jätettiin odottamaan ilmeisesti parempia aikoja. Jos nämä teemat kiinnostavat, niin muutaman viikon takaisessa Suomen Kuvalehdessä oli mielenkiintoinen juttu CRISPR-tekniikasta jolla geneettistä koodia voidaan muokata.
Kehitysbiologia alkiovaiheen loppuun saakka sen sijaan oli vähän puurtamista kaikkien ulkoaopeteltavien termien kanssa. Siitäkään ei siis kamalasti saa jutun juurta. Ainoa kurssin asia josta haluaisin kirjoittaa ja kertoa on se, josta ei saa puhua. Eli sikiöavaus.
Nyt askel taaksepäin ja hiukan taustatietoa. Mietin jo ennen blogin perustamista, että löytyykö lääkisopinnoista ja lääkärin työstä tarpeeksi asioita mistä ylipäätään voi puhua. Päätin että löytyy. Orientaatioviikoilla sosiaalinen media ja vaitiolovelvollisuus olivat isosti esillä. Yksi syy tähän on varmaan ollut parin vuoden takainen lääkisopiskelijan blogikirjoitus jossa melko yksityiskohtaisesti ja huumorilla sävytettynä kuvailtiin ruumiinavauksia. Tämä sai aikaan melkoisen mediasodan blogin kommenteissa ja keskusteluun otti osaa myös tiedekunnan henkilökunta. Toisaalta kirjoitusta pyydettiin poistettavaksi, toisaalta osa koki moisen pyynnön sanavapauden rajoittamisena ja ihmetteli kuinka lääkärin työ on yhteiskunnassamme niin mystifioitu, että verestä ja sisäelimistä ei saa ääneen puhua.
Näinpä meitä siis ohjeistettiin, että patologin suorittaman sikiöavauksen seuraaminen ei ole sellainen asia mistä bussissa, ruokapöydässä tai sosiaalisessa mediassa puhutaan. Mitään yksityiskohtia ei tietystikään voi paljastaa vaitiolovelvollisuuden vuoksi ja näissä asioissa on aina otettava huomioon myös hienotunteisuus potilaita ja omaisia kohtaan.
Nämä asiat huomioonottaen olen kuitenkin sitä mieltä, että haluan kertoa siitä mistä tässä blogissa kerrotaan, eli lääkisopinnoista. Tällä kurssilla lääkisopintoihin sisältyi sikiöavaus johon osallistuttiin sivustakatsojina, 10 hengen ryhmissä. Bussissa matkalla avaukseen törmäsin opiskelijakaveriin jonka mielestä avaus oli enemmänkin "katsotaan kuka kestää" -tyyppinen tulikoe eikä kokenut sitä kurssin sisällölle olennaiseksi mutta meillä avaus sijoittui juuri kohtaan jossa opiskelimme kehityshäiriöitä ja tuki opintoja todella hyvin. Se konkretisoi monia asioita mistä juuri oli kirjoista luettu.
Sikiöille siis suoritetaan patologin tekemä ruumiinavaus jonka tarkoituksena on joko etsiä syytä keskenmenolle tai tutkia perusteellisemmin kehityshäiriöiden takia abortoitua sikiötä. Yleisimmin keskenmenon syytä ei saada selville, mikä on perheelle esim. geneettisesti periytyvää kehityshäiriötä paljon parempi uutinen. Avauksesta voi toki perhe kieltäytyä. Sen jälkeen sikiö joko siistitään ja kääritään pieneen kääreliinaan ja tuhkataan sairaalan yleistuhkauksessa tai vanhempien niin halutessa palautetaan vanhemmille jotka voivat sikiön halutessaan haudata.
Avauksesta kirjoittamisen ajattelin jättää näihin perustietoihin sekä siihen, miltä se minusta tuntui. Varmasti moni vuosikurssilla jännitti tapahtumaa etukäteen. Omaa reaktiota on vaikea ennakoida. On hyvin tyypillistä, että joku pyörtyy tai oksentaa. Joidenkin on pakko välillä vähän kävellä ja hengittää raitista ilmaa. Kyseessä on kuulemma normaali heijaste joka ajan myötä häviää.
Ennen saliin menoa syke varmasti huiteli jossain kahdessasadassa, mutta kaikki meistä pysyivät jaloillaan ja järjissään. Hyvin nopeasti ajatusmaailma siirtyi kuolemasta ja syntymättömän lapsen yksittäisestä ihmiskohtalosta lääketieteelliseen tapaukseen ja sen selvittämiseen. Mitä tämän yksilön kehityksessä oli mennyt vikaan, missä vaiheessa, onko se periytyvää ja onko mitään tehtävissä tulevia raskauksia ajatellen. Avauksen seuraamisesta varmasti "helpompaa" teki myös se, että kyseessä oli hyvin nuori sikiö. Valmiista rakenteistaan huolimatta se ei vielä ollut niin ihmismäinen. Jotenkin tuntuu, että iho tekee ihmisestä ihmisen näköisen. Sikiöllä iho on valmiiksi kehittynyt vasta viikolla 20.
Avaukseen osallistuminen oli siis hyödyllistä, mielenkiintoista enkä menettänyt sen vuoksi yöunia. Poispäin kävellessäni tosin en malttanut olla kurkkaamatta toiseen saliin jossa pöydällä makasi kuollut aikuinen ihminen. Tämä näky löytyy edelleen verkkokalvoiltani ja kauhunsekaisin tuntein odotan maanantaina alkavan Tuki- ja liikuntaelimistö (eli opetellaan luut ja lihakset latinaksi) kurssin dissektioita. Mutta kaikkeen tottuu kun pakko on, eikö?
