Lähes valmis lääkäri, eli ensimmäinen viikko pulkassa

Kädet vähän hikoilivat kun kävelin sievässä ringissä seisovan tutorryhmäni luo. Kohteliaasti kättelin kaikki ja heitin muutaman vitsin yrityksenä keventää äärimmäisen kiusallista tunnelmaa. Ne oli juuri niitä kakskymppisiä. Muutama suomenruotsalainen mallioppilas ja muutama fysiikkakemiaplaneetalta laskeutunut kummajainen. Kukaan niistä ei vahingossakaan sanonut sanaakaan.

Tavattiin toinen tuutorryhmä ja tutustuttiin. Kuulin keskustelun lomasta takavasemmalla seisovan miehen kertovan olevansa 31. KOLEMKYMMENTÄYKSI! Halleluja! Jätin fysiikkakemiakummajaiselle suunnatun lauseen surutta kesken ja itseäni lainkaan esittelemättä spontaanisti halasin Villeä. Ihanaa 31-vuotiasta Villeä.

Olihan meitä aikuisempia opiskelijoita kuitenkin sitten muitakin. Aikuisempia, perheellisiä, tutkintoja suorittaneita ja duunia tehneitä. Ja toisaalta - ne kakskymppiset osoittautui ihmisiksi nekin. Vaikka niillä ei ehkä ollut luottokortteja uusien padien apple ID:tä varten, niin niillä oli mielipiteitä, huumorintajua ja mielenkiintoisia elämäntarinoita. Teoreettista fysiikkaa pari vuotta luenut tyyppi voi näköjään olla aika nasta. Kyllä mä näiden kanssa voin viettää kuusi vuotta elämästäni.

Eikä musta edes tuntunut, etten kuulu sinne. Muutamat "sä oot sitten... jotain muutakin tehnyt.. niinkun lukion jälkeen..?" tyyliset kysymykset ja "anteeks saanko kysyä miten vanha sä olet?" utelut unohtui täysin kun pari nuorta kundia päräytti "sä et todellakaan vaikuta/näytä kolmekymppiseltä" kommentin.

Itse lääkäriopinnot vielä odottavat alkamistaan ja orientaatioluentojen materiaali on ollut tätä tasoa:

Bileitä neljään päivään sen sijaan on mahtunut jo kahdet, mutta tämä mutsi ei ole ihan aamukuuteen asti vetänyt. Maineensa veroisia kyllä nuo tulevien valkotakkien hipat, vaikka pirtua niissä ei taideta enää tarjoilla. Nyt viikonlopuksi sulattelemaan melkoista elämänmuutosta ihan vain oman pienen perheen kesken.

Se hihittävä apina

Huomenna kello soi 6:30. Aamupala, 2 kuppia kahvia, suihku, lapsi hereille, lapsi päiväkotiin, juosten töihin. Puheluita, exceliä ja yksi tarjous pitää muistaa lähettää. Kahdeltatoista lounas kollegoiden kanssa. Tulossa lämmin päivä, eli ehkä jossain terassilla. Lounaan jälkeen 6 vuotta koulua.

Ekonomin tutkinto ei riittänyt, eli agendalla huomisesta lähtien alanvaihto ja opinnot lääkiksessä. Jos nyt jännittäisi, niin pitäisi varmaan jännittää sitä, että:

- oliko tässä mitään järkeä?
- miten meidän perheellä on enää marraskuun jälkeen varaa ruokaan?
- miksi ihmeessä halusin olla lääkäri?
- kuka ylipäätään pitää sairaista ihmisistä?
- onko tässä yhtään mitään järkeä?

Mutta ei juuri jännitä. Tai ei ainakaan nämä olennaiset jutut, mutta ehkä vähän ne tyypi. Tulevat kurssikaverit. Kakskymppiset tai vielä nuoremmat. Ysikytluvulla syntyneitä. 

Ensikosketuksen tutorryhmään sain whatsapista, missä yhden vuosikymmenen ikäero tuntui vähintäänkin vuosituhannelta - Mikä on tuo hihittävä apina? Mitä se tarkoittaa ja mistä se edes löytyy? Miksi se pitää laittaa joka paikkaan? Meizin? Safgaa? Mitä kieltä nämä tyypit puhuu?

Viime viikonloppuna skarppasin! Löysin apinan, käysin sitä sujuvasti lauseessa ja heitin mukaan parit flamengotanssijat ja ilotulitteetkin. Aktivoin uudelleen instagram -tilin ja perustin blogin. Vain reppu puuttuu, mutta ehkä näillä eväillä selvitään ainakin huomisesta.