maanantai 3. lokakuuta 2016

Meistä tuli lääkäreitä, lääkäreitä ja lääkäreitä

Näin osuvasti lauloi joku ohikulkenut fuksiryhmä viime vuoden alfajaisissa Anssi Kelan sävelellä. Niinhän meistä suuresta osasta tulee, mutta oliko elämää ennen lääkistä?

Pelkäsin ennen koulun alkua, että olen kummajainen. Kauppiksessakin aloitti meidän vuosikurssilla yksi tosi vanha tyyppi. Toisin kuitenkin kävi - meitä yli kolmekymppisiä on vuoden 2014 kurssilla varmaan yli kolmekymmentä.

Mutta ketä ne vanhat tyypit sitten on? Aika heterogeenistä porukkaa sanoisin. Meidän vuosikurssilta löytyy upea kokoelma erilaisia ammatteja ja koulutustaustoja. Ainakin:

- toinen valmis KTM ja pari ei valmista
- kaikennäköisiä diplomi-insinöörejä
- musiikkituottaja
- pari kemistiä
- ammattipianisti
- valtiotieteilijä
- meteorologi
- personal trainer
- pari lentäjää
- veneinsinööri
- puuseppä
- vaatesuunnittelija
- yrittäjä/muusikko/melkein filosofianmaisteri/elämäntapagolfaaja
- farmaseutti
- fysioterapeutti
- kanteleensoiton opettaja

Että onhan näitä. Jos siis mietit kannattaako lääkikseen hakea, niin hae ihmeessä. Sovit varmasti joukkoon.


perjantai 23. syyskuuta 2016

Tänään tapasin Iiriksen (83 v)

Aina ei istuta luennolla. Vierailin tänään Helsingin kotihoidon lääkärin matkassa Iiriksen (83 v) luona ja jäin kanssaopiskelijan kanssa lääkärin ja hoitajan lähdettyä jututtamaan Iiristä. Liikutuin tapaamisesta niin, etten ole varma itkinkö paluumatkalla autossa ilosta vai surusta.

Olen jo pidempään ollut omituisen kiinnostunut vanhuksista. Tänään tajusin, että uskon ehkä löytäväni heiltä vastauksen siihen, mikä elämässä on tärkeää. Mistä onni tulee. Kuka voisikaan paremmin tietää vastauksen kuin yhden melkein kokonaisen ihmiselämän jo elänyt?

Iirikselle onni tuli pysyvästä työpaikasta ja erityisesti ihanista työkavereista. Mahtavasta miehestä jonka Iiris oli rinnalleen löytänyt ja yhteisestä lapsesta. Lapsenlapsista. Ulkomaanmatkoista. Mökistä. Ennenkaikkea onni tuli kuitenkin tanssimisesta. Kukkamekoista, ikivihreistä iskelmistä ja tunnelmallisista tanssilavoista.  Iiris sai hiljattain aivoinfarktin ja menetti oikean puolen toimintakykynsä. Hän suri, ettei voinut enää tanssia. Iiris oli yksin vankina pienessä vuokrakodissaan ja myönsi toivoneensa ettei olisi selvinnyt infarktista.

Vierailuiden tarkoituksena on opettaa meille, että jokaisella potilaalla on tarina. Iiriksen tarina oli mahtava. Tarinan kuuntelemisen lisäksi huomasin valtavasti nauttivani siitä kuinka tärkeä vierailumme Iirikselle oli. Hän ei ole ehkä hetkeen saanut kertoa kenellekään tanssilavoista. Olen aiemmin pitänyt vapaaehtoistyötä lähinnä kirosanana mutta nyt päätin selvittää josko jonkin järjestön kautta löytäisin omiin aikatauluihini sopivan tavan pitää seuraa sitä kaipaavalle vanhukselle. Oppia elämästä ja samalla piristää toisen ihmisen päivää. Pitää kädestä. Tenniksenhän ehtii aina aloittaa myöhemminkin. Kauppislainen minussa taisi taas kuolla vähän.

Kaikilla on tarina


sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Just nyt ei stressaa..

Vaikka pitäisi kai. Kaikkia kurssikavereita tuntuu kovasti stressaavan. 4 viikon farmakologia ja neurofarmakologia -kurssissa on jokseenkin paljon asiaa. Lääkeaineiden nimet eivät jää mieleen ihan itsestään joten fiksu strategia olisi ollut opiskella viikonloppu mutta aurinko! Opiskelun sijaan notkuin lintsillä, purjehdusretkellä ja lastenkutsuilla.

Koulu&Mervaala pääsi purjehdukselle. Puoli sivua jaksoin.
Kyllä kannatti ottaa mukaan.
Pelkään että kauppislainen minussa tekee hidasta kuolemaa. Huomaan laittavani yhä useammin lenkkarit kouluun koska niillä on niin hyvä kävellä. Olen alkanut käyttämään silmälaseja koska niillä näkee paremmin (!!). Selässä on joka päivä reppu koska ergonomia. Pelästyttyäni havaintoja näin tarvetta väistöliikkeelle ja käytin perjantaiaamun ylimääräisen opiskelutunnin kynsien lakkaamiseen, laitoin ykköset päälle ja hyppäsin pyörän selkään 7 sentin koroissa. Focus on focus, bisnesmaailmassa sanotaan.

maanantai 22. elokuuta 2016

Maaninen lomaltapaluu

Elokuun alussa loppui viiden viikon (ihana) kesäloma. Harvinaista herkkua opiskelijalle, mutta päiväkoti kiinni jne. Loman jälkeen oli jokseenkin energinen olo. Ajattelin, että pääsen vihdoin kunnolla tutkimushommiin ja kolmessa viikossa ennen koulun alkua ehtisin jo melkein kuuhun. Sairaalamaailmassa kaikki ei kuitenkaan mene ihan kuin Strömsössä/yrityselämässä ja vaikka prosesseja ehkä on, ei kukaan tiedä niistä mitään. Kesti siis lopulta kaksi viikkoa, että sain tunnukset HUS:n verkkoon ja järjestelmiin ja kulkulätkän sairaalaan, vaikka tutkimusluvat ja vaitiolositoumukset oli jo hoidettu kuntoon kesäkuun aikana.

Sen sijaan, että olisin murehtinut hukkaan heitettyä aikaa, aloitin maanisen Konmari henkisen siivouksen. Kovin puhdistavaa. Energiaa riitti vielä viime viikolla kun vihdoin sain käytännön asiat kuntoon ja pääsin käsiksi potilaskertomuksiin. Projekti on mielenkiintoinen mutta pullistelee uhkaavan väitöskirjamaisesti.

Tämänpäiväisestä koulunalusta en ollut ehkä yhtä innoissani kun muutamat ystäväni. Ehdin lomalla tottua roskaromaaneihin ja Modern Family -maratoneihin, mistä eittämättä pitäisi taas luopua yhdeksäksi kuukaudeksi. Lukuvuosi-info paljasti kuitenkin, että nyt alkavat mielenkiintoiset jutut! Alkuun farmakologiaa ja loppuvuosi eri elinjärjestelmiä. Mausteena vähän kansanterveyttä ja sairauksien ehkäisyä. Eli ihmisjuttuja, ei pelkkää sitruunahappokiertoa!


Lomakuva
Ehkä illat ja viikonloput jaksaa taas lukea kun tietää, että joskus tulee loma ja koulua on enää viisi vuotta jäljellä!

lauantai 14. toukokuuta 2016

SE koe!

Tajusinpa juuri, että sehän on ihan pian - ensi keskiviikkona! Se juttu mihin monet täysipäiväisesti lukevat vuoden tai monta. Lääkiksen pääsykoe on pääsykoe todella isolla peellä. Kauppiskokeessa 2004 oli 40 monivalintatehtävää ja 4 tuntia aikaa. Tein sen tunnissa, tarkastin monta kertaa, kirjoitin omat vastaukset puiseen viivottimeen ja menin terassille nauttimaan kesäpäivästä. 39 taisi mennä oikein. Lääkiskokeessa 2015 oli 15 vai 16 tehtävää. Ensimmäinen näistä oli monivalinta jossa taisi siinäkin olla 100 kysymystä. Aikaa viisi tuntia. Sen lisäksi että koko 5 tuntia pitää keskittyä, pitää myös priorisoida ja taktikoida sillä harva ehtii tehdä koko koetta. Kuuleman mukaan joku on joskus haettu ambulanssilla koesalista paniikkikohtauksen takia. En ihmettele.

Se oli siis aivan kamala päivä. Etukäteen ajattelin, että nimenomaan tuo itse koe on vahvuuteni. Nuoret tyypit jotka ovat vuoden lukion jälkeen lukeneet ja käyneet lääkärivanhempien maksaman kalliin valmennuskurssin varmasti jännittäisivät enemmän kuin minä jolla on jo yksi tutkinto ja työpaikka odottamassa äitiyslomalta paluuta. Ei ollut mitään hävittävää eli ei pitänyt jännittää.

No ihan vähän sitten jännittikin. Aamupala ei mennyt millään alas ja vatsa protestoi. Pala kurkussa ja kädet täristen kävelin Porthaniaan. Koesali oli pieni ja pöydät kaltevat. Olin ottanut kahvia termariin mukaan sillä ennen pääsykoetta olin joka päivä 12 mennessä juonut jo 4 kuppia, niin ajattelin että päänsärky saattaa yllättää ilman. Mutta juo siinä nyt kahvia kaltevilla pöydillä! Tai juo siinä nyt kahvia lääkiksen pääsykokeessa ylipäätään! Hedari tuli. Unohdin, että mukana olisi ollut päänsärkylääkettäkin. Luokasta loppui happi ja oli todella kuuma. Kahden tunnin jälkeen kun tajusin, että olin tehnyt vasta kaksi tehtävää meinasi tulla pieni paniikkikohtaus ja kädet tärisivät taas. Tilanteesta selvittiin Sisu-purkalla. Sain tehtyä melkein kaikki tehtävät, yhtä en ollenkaan osannut. Mitään en ehtinyt tarkastaa. Viisi tuntia ja kynä pöydälle. Ulkona kadulla olo oli absurdi. Jotenkin todella kevyt. Se oli nyt siinä, enää ei voinut tehdä muuta kuin odottaa.

Sisu-purkka - parempaa kuin bentsot

Kaikkia varmasti jännittää keskiviikkona. Sen sijaan, että yrität taistella jännitystä vastaan, kannattaa ehkä vain hyväksyä että keskiviikkona jännittää. Tunnustella missä jännitys tuntuu ja antaa sen olla siinä. Ottaa se mukaan kokeeseen. Vastaantaistelu ei vie sitä pois, mutta taistelu vie voimia ja niitä kokeessa tarvitaan.

Tsemppiä kaikille  keskiviikon koitokseen osallistuville. Hullun homaa!

perjantai 6. toukokuuta 2016

Aikaa elämälle ja kesälle

Tovi taas ehti vierähtää. Täytyy myöntää, että vaikka kuitenkin selvisin siitä kaikesta - lääkiksestä, töistä ja lapsesta niin vähän ehkä loppukevättä kohti alkoi väsyttää. Tentit menivät kauniisti läpi, lapsi sai joka päivä hyvää kotiruokaa ja töissä kaikki tavoitteet saavutettiin. Mutta mihinkään muuhun ei oikeen jäänyt energiaa.

Tänään oli upea päivä. Viimeinen iso kurssi, eli hermosto saatiin pakettiin tentin myötä. Tentti meni todella hyvin vaikka opiskelumäärä oli kaikista kursseista ehkä vähäisin. Miehen mobiili työ vaatii aika-ajoin tilapäistä yksinhuoltajuutta mikä ei tee hyvää opinnoille. Miten ihmeessä ne ihan oikeat yksinhuoltajat pärjää? Aurinko paistoi terassille ja Anssi Kela soitti Tennispalatsin katolla. En kovasti pidä Anssi Kelasta mutta mitä muuta ihminen voisi enää toivoa?

Hermostoasiat ovat periaatteessa ihan mielenkiintoisia, mutta siinä on taas yksi "en aio erikoistua" -ala. Niitä potilaita ei usein voi parantaa. Mutta aivot ovat kuitenkin ihan siisti juttu.

Ensimmäinen lääkisvuosi melkein paketissa ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Työ-opinnot-lapsi kombo rupesi tuntumaan vähän liian raskaalta joten päätin jättää yhden niistä pois ja jäädä töistä opintovapaalle. Pelkkää lääkistä ja lasta ja toivottavasti myös vähän muuta elämää siis.

Nyt toukokuussa koulussa on valinnaisia kursseja. Valitsin tilastokurssin ja opettelen R Studion. Ilman sitä ei kuulemma voi tehdä uskottavaa tutkimusta. Ja lisäksi rupean tekemään tutkimusta! Ihan omaa tutkimusta. Ihana kesä ja ihana aurinko! Sydän sydän ja taas se hihittävä apina!

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Terveisiä terveyskeskuksesta

Kevään aikana meillä on perusterveyhdenhuollon kurssin puitteissa ollut mahdollisuus viettää neljä aamupäivää terveyskeskuksessa. Yksi terveyskeskus, neljä eri lääkäriä ja neljä upeaa aamupäivää. Ihan oikeita lääkäreitä ja ihan oikeita potilaita. Tarkoitus on ollut sivusta seurata etenkin lääkärin ja potilaan välistä vuorovaikutusta. Aamupäivät herättivät vaikka mitä ajatuksia, tässä muutamia:

Epävarmuus, epävarmuus ja epävarmuus. Täysin hallitsevaa terveyskeskuslääkärin työssä. Usein potilaat tulevat lääkärin vastaanotolle siinä vaiheessa kun oireiden perusteella ei maailman paraskaan lääkäri pystyisi sanomaan missä vika. Kun taudinkuva kehittyy on puolen vuoden päästä helppo sanoa, että sitähän se tietysti oli. Terveyskeskuslääkärin rooli onkin siis usein varmistaa, että akuuttia hätää ei ole ja lähettää potilas kotiin seuraamaan oireita. Jos pahenee, tule takaisin. Usein ei pahene, usein oireet paranevat itsestään. Elä kipujen kanssa vielä vähän aikaa ja muista kuitenkin liikkua. Isoa arpapeliähän se välillä tuntuu olevan ja varmasti Buranan kanssa kotiin lähetetään myös niitä joita pitäisi lähettää ihan muualle. Pitää vaan hyväksyä se, että näistä lähtökohdista virheitä tulee ja aina ei todellakaan voi olla oikeassa.

Ottakaa vaan housut pois ja käykää siihen makaamaan. Jostain kumman syystä ajattelin, että lääkärin vastaanotolla istutaan, keskustellaan, vähän yskäistään ja lähdetään tyytyväisenä pois resepti kourassa. Kun ensimmäisen potilaan kohdalla lääkäri pyysi keski-ikäistä miestä ottamaan housut pois ja siirtymään tutkimuspöydälle, en tiennyt mihin katsoa tai mitä tehdä. Olin varmasti potilasta huomattavasti vaivautuneempi. Terveyskeskuskäyntien aikana totuin ajatukseen vieraan ihmisen koskemisesta ja tietyllä tapaa intiimistä ja luottamuksellisesta suhteesta joka lääkärin ja potilaan välille on pakko syntyä jotta hoitosuhde onnistuu. Missään muussa ammatissa ei toinen ihminen varauksetta pyynnöstä riisuudu ja anna vieraan ihmisen koskea itseään. 

Säitä pidellyt. Lääkärin on toki oltava asiallinen ja asiantunteva, ehkä jossain asioissa myös tietyllä etäisyydellä on paikkansa. Kaikki seuraamani lääkärit olivat asiallisia, ammattitaitoisia, arvostivat potilasta ja olivat selkeitä kommunikaatiossaan, mutta yksikään ei puhunut mistään senhetkiseen lääkärikäyntiin liittymättömästä asiasta. Kun kolmannella terveyskeskuskerralla jo hiukan vapauduin omasta jännityksestäni ja uskalsin avata suutani, huomasin että kun jututin potilasta lääkärin kirjoittaessa lähetettä tai valmistellessa toimenpidettä, ilmapiiri muuttui dramaattisesti. Yksi kysymys potilaan itse mainitsemasta harrastuksesta ei vie paljon aikaa vastaanotolta, mutta vaikuttaa varmasti viime kädessä jopa potilaan tyytyväisyyteen. Terveyskeskuslääkärin työ on myymistä, esiintymistä, vakuuttamista, huolen poistamista ja toki myös joskus ihmisten parantamista. Siinä työssä hyvät ihmissuhdetaidot ja kyky kehittää niitä ovat ehkä jopa olennaisempia kuin pitkälle hiotut kliiniset taidot.

Siistejä juttuja. Ammatinvaihto ei (vieläkään) kaduta.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Monimediaopiskelua

Latinankieliset nimet eivät vaan meinaa jäädä päähän. Tarvitaan järeitä keinoja ja monimediaopiskelua. Padin lisäksi oli pakko ottaa käyttöön perinteinen paperi ja ostaa ensimmäinen fyysinen kirja sitten alkuviikkojen hutiostoksen. Ihan en ole kirjaa vielä avannut mutta ihan pian varmasti meinaan.

Thieme on parempi kuin Netter

Kirjan lisäksi tilasin ihania flascardeja jotka kulkevat kätevästi laukussa joka paikkaan. Kovasti niitäkin olen jo kuljetellut mutta kamalasti muuta niillä ei ole tullut tehtyä. 

Monimediaopiskelu siirtyi tällä viikolla ihan uudelle tasolle myös muistiinpanotekniikan osalta - ostin vihkon, etsin kynän ja kirjoitin muistiinpanot käsin. Tänään aamulla muistiinpanoja kerratessa yritin scrollata vihkoa sormella alaspäin. Kolme kertaa. 



Tiesittekö muuten, että jos nukkuu kädet niskan takana voi pahimmassa tapauksessa herätä aamulla sormet kuoliossa?! Vahtikaa vieressänukkuvia!

perjantai 12. helmikuuta 2016

Ruumisryhmiin oli tunkua

Ihana anatomia. (sydän sydän ja hihittävä apina). Viikon täysipäiväisen opiskelun tuloksena olen vihdoinkin oppinut yläraajan viisi luuta. Scapula, clavicula, humerus, radius ja ulna. Tai kaikki eivät taida edes olla yläraajassa. Tällä viikolla olisi kai pitänyt oppia vähän enemmänkin kuin viisi luuta. Minulta tuntuu aivoista tyystin puuttuvan sellainen lokero johon latinakreikkalaiset termit tallennetaan.

Ajattelin saavani dissektioiden konkretiasta motivaatiota ulkoaopetteluun, mutta ruumisryhmiin oli kovasti tunkua. Paikat menivät nopeammin kuin Cheekin stadionkeikan liput. Se siitä yläraajasta, kuulemma alaraajaruumisryhmiin sitten mahtuu.

Kaivattu motivaatio tuli torstain terveyskeskusaamusta jossa potilaita vaivasivat polvet, olkapäät, selkänikamat tai lonkan nivelet. "Ai että käteen sattuu" -taso ei taida tulevassa ammatissa ihan riittää.


Oppimista helpottaa jälleen kerran Apple ja upea Essential Anatomy sovellus. Paljon kivempi kuin kirjat. Missä olisinkaan ilman ATK:ta?