maanantai 22. elokuuta 2016

Maaninen lomaltapaluu

Elokuun alussa loppui viiden viikon (ihana) kesäloma. Harvinaista herkkua opiskelijalle, mutta päiväkoti kiinni jne. Loman jälkeen oli jokseenkin energinen olo. Ajattelin, että pääsen vihdoin kunnolla tutkimushommiin ja kolmessa viikossa ennen koulun alkua ehtisin jo melkein kuuhun. Sairaalamaailmassa kaikki ei kuitenkaan mene ihan kuin Strömsössä/yrityselämässä ja vaikka prosesseja ehkä on, ei kukaan tiedä niistä mitään. Kesti siis lopulta kaksi viikkoa, että sain tunnukset HUS:n verkkoon ja järjestelmiin ja kulkulätkän sairaalaan, vaikka tutkimusluvat ja vaitiolositoumukset oli jo hoidettu kuntoon kesäkuun aikana.

Sen sijaan, että olisin murehtinut hukkaan heitettyä aikaa, aloitin maanisen Konmari henkisen siivouksen. Kovin puhdistavaa. Energiaa riitti vielä viime viikolla kun vihdoin sain käytännön asiat kuntoon ja pääsin käsiksi potilaskertomuksiin. Projekti on mielenkiintoinen mutta pullistelee uhkaavan väitöskirjamaisesti.

Tämänpäiväisestä koulunalusta en ollut ehkä yhtä innoissani kun muutamat ystäväni. Ehdin lomalla tottua roskaromaaneihin ja Modern Family -maratoneihin, mistä eittämättä pitäisi taas luopua yhdeksäksi kuukaudeksi. Lukuvuosi-info paljasti kuitenkin, että nyt alkavat mielenkiintoiset jutut! Alkuun farmakologiaa ja loppuvuosi eri elinjärjestelmiä. Mausteena vähän kansanterveyttä ja sairauksien ehkäisyä. Eli ihmisjuttuja, ei pelkkää sitruunahappokiertoa!


Lomakuva
Ehkä illat ja viikonloput jaksaa taas lukea kun tietää, että joskus tulee loma ja koulua on enää viisi vuotta jäljellä!

lauantai 14. toukokuuta 2016

SE koe!

Tajusinpa juuri, että sehän on ihan pian - ensi keskiviikkona! Se juttu mihin monet täysipäiväisesti lukevat vuoden tai monta. Lääkiksen pääsykoe on pääsykoe todella isolla peellä. Kauppiskokeessa 2004 oli 40 monivalintatehtävää ja 4 tuntia aikaa. Tein sen tunnissa, tarkastin monta kertaa, kirjoitin omat vastaukset puiseen viivottimeen ja menin terassille nauttimaan kesäpäivästä. 39 taisi mennä oikein. Lääkiskokeessa 2015 oli 15 vai 16 tehtävää. Ensimmäinen näistä oli monivalinta jossa taisi siinäkin olla 100 kysymystä. Aikaa viisi tuntia. Sen lisäksi että koko 5 tuntia pitää keskittyä, pitää myös priorisoida ja taktikoida sillä harva ehtii tehdä koko koetta. Kuuleman mukaan joku on joskus haettu ambulanssilla koesalista paniikkikohtauksen takia. En ihmettele.

Se oli siis aivan kamala päivä. Etukäteen ajattelin, että nimenomaan tuo itse koe on vahvuuteni. Nuoret tyypit jotka ovat vuoden lukion jälkeen lukeneet ja käyneet lääkärivanhempien maksaman kalliin valmennuskurssin varmasti jännittäisivät enemmän kuin minä jolla on jo yksi tutkinto ja työpaikka odottamassa äitiyslomalta paluuta. Ei ollut mitään hävittävää eli ei pitänyt jännittää.

No ihan vähän sitten jännittikin. Aamupala ei mennyt millään alas ja vatsa protestoi. Pala kurkussa ja kädet täristen kävelin Porthaniaan. Koesali oli pieni ja pöydät kaltevat. Olin ottanut kahvia termariin mukaan sillä ennen pääsykoetta olin joka päivä 12 mennessä juonut jo 4 kuppia, niin ajattelin että päänsärky saattaa yllättää ilman. Mutta juo siinä nyt kahvia kaltevilla pöydillä! Tai juo siinä nyt kahvia lääkiksen pääsykokeessa ylipäätään! Hedari tuli. Unohdin, että mukana olisi ollut päänsärkylääkettäkin. Luokasta loppui happi ja oli todella kuuma. Kahden tunnin jälkeen kun tajusin, että olin tehnyt vasta kaksi tehtävää meinasi tulla pieni paniikkikohtaus ja kädet tärisivät taas. Tilanteesta selvittiin Sisu-purkalla. Sain tehtyä melkein kaikki tehtävät, yhtä en ollenkaan osannut. Mitään en ehtinyt tarkastaa. Viisi tuntia ja kynä pöydälle. Ulkona kadulla olo oli absurdi. Jotenkin todella kevyt. Se oli nyt siinä, enää ei voinut tehdä muuta kuin odottaa.

Sisu-purkka - parempaa kuin bentsot

Kaikkia varmasti jännittää keskiviikkona. Sen sijaan, että yrität taistella jännitystä vastaan, kannattaa ehkä vain hyväksyä että keskiviikkona jännittää. Tunnustella missä jännitys tuntuu ja antaa sen olla siinä. Ottaa se mukaan kokeeseen. Vastaantaistelu ei vie sitä pois, mutta taistelu vie voimia ja niitä kokeessa tarvitaan.

Tsemppiä kaikille  keskiviikon koitokseen osallistuville. Hullun homaa!

perjantai 6. toukokuuta 2016

Aikaa elämälle ja kesälle

Tovi taas ehti vierähtää. Täytyy myöntää, että vaikka kuitenkin selvisin siitä kaikesta - lääkiksestä, töistä ja lapsesta niin vähän ehkä loppukevättä kohti alkoi väsyttää. Tentit menivät kauniisti läpi, lapsi sai joka päivä hyvää kotiruokaa ja töissä kaikki tavoitteet saavutettiin. Mutta mihinkään muuhun ei oikeen jäänyt energiaa.

Tänään oli upea päivä. Viimeinen iso kurssi, eli hermosto saatiin pakettiin tentin myötä. Tentti meni todella hyvin vaikka opiskelumäärä oli kaikista kursseista ehkä vähäisin. Miehen mobiili työ vaatii aika-ajoin tilapäistä yksinhuoltajuutta mikä ei tee hyvää opinnoille. Miten ihmeessä ne ihan oikeat yksinhuoltajat pärjää? Aurinko paistoi terassille ja Anssi Kela soitti Tennispalatsin katolla. En kovasti pidä Anssi Kelasta mutta mitä muuta ihminen voisi enää toivoa?

Hermostoasiat ovat periaatteessa ihan mielenkiintoisia, mutta siinä on taas yksi "en aio erikoistua" -ala. Niitä potilaita ei usein voi parantaa. Mutta aivot ovat kuitenkin ihan siisti juttu.

Ensimmäinen lääkisvuosi melkein paketissa ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Työ-opinnot-lapsi kombo rupesi tuntumaan vähän liian raskaalta joten päätin jättää yhden niistä pois ja jäädä töistä opintovapaalle. Pelkkää lääkistä ja lasta ja toivottavasti myös vähän muuta elämää siis.

Nyt toukokuussa koulussa on valinnaisia kursseja. Valitsin tilastokurssin ja opettelen R Studion. Ilman sitä ei kuulemma voi tehdä uskottavaa tutkimusta. Ja lisäksi rupean tekemään tutkimusta! Ihan omaa tutkimusta. Ihana kesä ja ihana aurinko! Sydän sydän ja taas se hihittävä apina!

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Terveisiä terveyskeskuksesta

Kevään aikana meillä on perusterveyhdenhuollon kurssin puitteissa ollut mahdollisuus viettää neljä aamupäivää terveyskeskuksessa. Yksi terveyskeskus, neljä eri lääkäriä ja neljä upeaa aamupäivää. Ihan oikeita lääkäreitä ja ihan oikeita potilaita. Tarkoitus on ollut sivusta seurata etenkin lääkärin ja potilaan välistä vuorovaikutusta. Aamupäivät herättivät vaikka mitä ajatuksia, tässä muutamia:

Epävarmuus, epävarmuus ja epävarmuus. Täysin hallitsevaa terveyskeskuslääkärin työssä. Usein potilaat tulevat lääkärin vastaanotolle siinä vaiheessa kun oireiden perusteella ei maailman paraskaan lääkäri pystyisi sanomaan missä vika. Kun taudinkuva kehittyy on puolen vuoden päästä helppo sanoa, että sitähän se tietysti oli. Terveyskeskuslääkärin rooli onkin siis usein varmistaa, että akuuttia hätää ei ole ja lähettää potilas kotiin seuraamaan oireita. Jos pahenee, tule takaisin. Usein ei pahene, usein oireet paranevat itsestään. Elä kipujen kanssa vielä vähän aikaa ja muista kuitenkin liikkua. Isoa arpapeliähän se välillä tuntuu olevan ja varmasti Buranan kanssa kotiin lähetetään myös niitä joita pitäisi lähettää ihan muualle. Pitää vaan hyväksyä se, että näistä lähtökohdista virheitä tulee ja aina ei todellakaan voi olla oikeassa.

Ottakaa vaan housut pois ja käykää siihen makaamaan. Jostain kumman syystä ajattelin, että lääkärin vastaanotolla istutaan, keskustellaan, vähän yskäistään ja lähdetään tyytyväisenä pois resepti kourassa. Kun ensimmäisen potilaan kohdalla lääkäri pyysi keski-ikäistä miestä ottamaan housut pois ja siirtymään tutkimuspöydälle, en tiennyt mihin katsoa tai mitä tehdä. Olin varmasti potilasta huomattavasti vaivautuneempi. Terveyskeskuskäyntien aikana totuin ajatukseen vieraan ihmisen koskemisesta ja tietyllä tapaa intiimistä ja luottamuksellisesta suhteesta joka lääkärin ja potilaan välille on pakko syntyä jotta hoitosuhde onnistuu. Missään muussa ammatissa ei toinen ihminen varauksetta pyynnöstä riisuudu ja anna vieraan ihmisen koskea itseään. 

Säitä pidellyt. Lääkärin on toki oltava asiallinen ja asiantunteva, ehkä jossain asioissa myös tietyllä etäisyydellä on paikkansa. Kaikki seuraamani lääkärit olivat asiallisia, ammattitaitoisia, arvostivat potilasta ja olivat selkeitä kommunikaatiossaan, mutta yksikään ei puhunut mistään senhetkiseen lääkärikäyntiin liittymättömästä asiasta. Kun kolmannella terveyskeskuskerralla jo hiukan vapauduin omasta jännityksestäni ja uskalsin avata suutani, huomasin että kun jututin potilasta lääkärin kirjoittaessa lähetettä tai valmistellessa toimenpidettä, ilmapiiri muuttui dramaattisesti. Yksi kysymys potilaan itse mainitsemasta harrastuksesta ei vie paljon aikaa vastaanotolta, mutta vaikuttaa varmasti viime kädessä jopa potilaan tyytyväisyyteen. Terveyskeskuslääkärin työ on myymistä, esiintymistä, vakuuttamista, huolen poistamista ja toki myös joskus ihmisten parantamista. Siinä työssä hyvät ihmissuhdetaidot ja kyky kehittää niitä ovat ehkä jopa olennaisempia kuin pitkälle hiotut kliiniset taidot.

Siistejä juttuja. Ammatinvaihto ei (vieläkään) kaduta.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Monimediaopiskelua

Latinankieliset nimet eivät vaan meinaa jäädä päähän. Tarvitaan järeitä keinoja ja monimediaopiskelua. Padin lisäksi oli pakko ottaa käyttöön perinteinen paperi ja ostaa ensimmäinen fyysinen kirja sitten alkuviikkojen hutiostoksen. Ihan en ole kirjaa vielä avannut mutta ihan pian varmasti meinaan.

Thieme on parempi kuin Netter

Kirjan lisäksi tilasin ihania flascardeja jotka kulkevat kätevästi laukussa joka paikkaan. Kovasti niitäkin olen jo kuljetellut mutta kamalasti muuta niillä ei ole tullut tehtyä. 

Monimediaopiskelu siirtyi tällä viikolla ihan uudelle tasolle myös muistiinpanotekniikan osalta - ostin vihkon, etsin kynän ja kirjoitin muistiinpanot käsin. Tänään aamulla muistiinpanoja kerratessa yritin scrollata vihkoa sormella alaspäin. Kolme kertaa. 



Tiesittekö muuten, että jos nukkuu kädet niskan takana voi pahimmassa tapauksessa herätä aamulla sormet kuoliossa?! Vahtikaa vieressänukkuvia!

perjantai 12. helmikuuta 2016

Ruumisryhmiin oli tunkua

Ihana anatomia. (sydän sydän ja hihittävä apina). Viikon täysipäiväisen opiskelun tuloksena olen vihdoinkin oppinut yläraajan viisi luuta. Scapula, clavicula, humerus, radius ja ulna. Tai kaikki eivät taida edes olla yläraajassa. Tällä viikolla olisi kai pitänyt oppia vähän enemmänkin kuin viisi luuta. Minulta tuntuu aivoista tyystin puuttuvan sellainen lokero johon latinakreikkalaiset termit tallennetaan.

Ajattelin saavani dissektioiden konkretiasta motivaatiota ulkoaopetteluun, mutta ruumisryhmiin oli kovasti tunkua. Paikat menivät nopeammin kuin Cheekin stadionkeikan liput. Se siitä yläraajasta, kuulemma alaraajaruumisryhmiin sitten mahtuu.

Kaivattu motivaatio tuli torstain terveyskeskusaamusta jossa potilaita vaivasivat polvet, olkapäät, selkänikamat tai lonkan nivelet. "Ai että käteen sattuu" -taso ei taida tulevassa ammatissa ihan riittää.


Oppimista helpottaa jälleen kerran Apple ja upea Essential Anatomy sovellus. Paljon kivempi kuin kirjat. Missä olisinkaan ilman ATK:ta?

torstai 4. helmikuuta 2016

Se mistä ei saa puhua

Huh, taas yksi tentti ohi ja hetki aikaa kirjoittaa. Nyt hallussa on DNA-asiat ja alkionkehitys. Kiinnostavia juttuja. Tenttikin meni hyvin, syksyn kaaokseen verrattuna olen oppinut aika paljon fiksummaksi opiskelijaksi.

DNA jutuista toki voisi jotain kirjoittaakin, mutta meidän opinnot keskittyivät aika perusteisiin. Kaikki upeat IPS kantasoluihin perustuvat hoidot ja jo todellisuutta olevat geeniterapiat jätettiin odottamaan ilmeisesti parempia aikoja. Jos nämä teemat kiinnostavat, niin muutaman viikon takaisessa Suomen Kuvalehdessä oli mielenkiintoinen juttu CRISPR-tekniikasta jolla geneettistä koodia voidaan muokata.

Kehitysbiologia alkiovaiheen loppuun saakka sen sijaan oli vähän puurtamista kaikkien ulkoaopeteltavien termien kanssa. Siitäkään ei siis kamalasti saa jutun juurta. Ainoa kurssin asia josta haluaisin kirjoittaa ja kertoa on se, josta ei saa puhua. Eli sikiöavaus. 

Nyt askel taaksepäin ja hiukan taustatietoa. Mietin jo ennen blogin perustamista, että löytyykö lääkisopinnoista ja lääkärin työstä tarpeeksi asioita mistä ylipäätään voi puhua. Päätin että löytyy. Orientaatioviikoilla sosiaalinen media ja vaitiolovelvollisuus olivat isosti esillä. Yksi syy tähän on varmaan ollut parin vuoden takainen lääkisopiskelijan blogikirjoitus jossa melko yksityiskohtaisesti ja huumorilla sävytettynä kuvailtiin ruumiinavauksia. Tämä sai aikaan melkoisen mediasodan blogin kommenteissa ja keskusteluun otti osaa myös tiedekunnan henkilökunta. Toisaalta kirjoitusta pyydettiin poistettavaksi, toisaalta osa koki moisen pyynnön sanavapauden rajoittamisena ja ihmetteli kuinka lääkärin työ on yhteiskunnassamme niin mystifioitu, että verestä ja sisäelimistä ei saa ääneen puhua.

Näinpä meitä siis ohjeistettiin, että patologin suorittaman sikiöavauksen seuraaminen ei ole sellainen asia mistä bussissa, ruokapöydässä tai sosiaalisessa mediassa puhutaan. Mitään yksityiskohtia ei tietystikään voi paljastaa vaitiolovelvollisuuden vuoksi ja näissä asioissa on aina otettava huomioon myös hienotunteisuus potilaita ja omaisia kohtaan.

Nämä asiat huomioonottaen olen kuitenkin sitä mieltä, että haluan kertoa siitä mistä tässä blogissa kerrotaan, eli lääkisopinnoista. Tällä kurssilla lääkisopintoihin sisältyi sikiöavaus johon osallistuttiin sivustakatsojina, 10 hengen ryhmissä. Bussissa matkalla avaukseen törmäsin opiskelijakaveriin jonka mielestä avaus oli enemmänkin "katsotaan kuka kestää" -tyyppinen tulikoe eikä kokenut sitä kurssin sisällölle olennaiseksi mutta meillä avaus sijoittui juuri kohtaan jossa opiskelimme kehityshäiriöitä ja tuki opintoja todella hyvin. Se konkretisoi monia asioita mistä juuri oli kirjoista luettu.

Sikiöille siis suoritetaan patologin tekemä ruumiinavaus jonka tarkoituksena on joko etsiä syytä keskenmenolle tai tutkia perusteellisemmin kehityshäiriöiden takia abortoitua sikiötä. Yleisimmin keskenmenon syytä ei saada selville, mikä on perheelle esim. geneettisesti periytyvää kehityshäiriötä paljon parempi uutinen. Avauksesta voi toki perhe kieltäytyä. Sen jälkeen sikiö joko siistitään ja kääritään pieneen kääreliinaan ja tuhkataan sairaalan yleistuhkauksessa tai vanhempien niin halutessa palautetaan vanhemmille jotka voivat sikiön halutessaan haudata.

Avauksesta kirjoittamisen ajattelin jättää näihin perustietoihin sekä siihen, miltä se minusta tuntui. Varmasti moni vuosikurssilla jännitti tapahtumaa etukäteen. Omaa reaktiota on vaikea ennakoida. On hyvin tyypillistä, että joku pyörtyy tai oksentaa. Joidenkin on pakko välillä vähän kävellä ja hengittää raitista ilmaa. Kyseessä on kuulemma normaali heijaste joka ajan myötä häviää. 

Ennen saliin menoa syke varmasti huiteli jossain kahdessasadassa, mutta kaikki meistä pysyivät jaloillaan ja järjissään. Hyvin nopeasti ajatusmaailma siirtyi kuolemasta ja syntymättömän lapsen yksittäisestä ihmiskohtalosta lääketieteelliseen tapaukseen ja sen selvittämiseen. Mitä tämän yksilön kehityksessä oli mennyt vikaan, missä vaiheessa, onko se periytyvää ja onko mitään tehtävissä tulevia raskauksia ajatellen. Avauksen seuraamisesta varmasti "helpompaa" teki myös se, että kyseessä oli hyvin nuori sikiö. Valmiista rakenteistaan huolimatta se ei vielä ollut niin ihmismäinen. Jotenkin tuntuu, että iho tekee ihmisestä ihmisen näköisen. Sikiöllä iho on valmiiksi kehittynyt vasta viikolla 20. 

Avaukseen osallistuminen oli siis hyödyllistä, mielenkiintoista enkä menettänyt sen vuoksi yöunia. Poispäin kävellessäni tosin en malttanut olla kurkkaamatta toiseen saliin jossa pöydällä makasi kuollut aikuinen ihminen. Tämä näky löytyy edelleen verkkokalvoiltani ja kauhunsekaisin tuntein odotan maanantaina alkavan Tuki- ja liikuntaelimistö (eli opetellaan luut ja lihakset latinaksi) kurssin dissektioita. Mutta kaikkeen tottuu kun pakko on, eikö?


sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Kuvapäiväkirja

Syvällisen "miltä tuntuu dissektoida hiirenalkiota" -tyylisen pohdinnan sijaan tässä kiireinen viikko kuvina.

Noin 10,5 päiväinen hiiren alkio, eli "tyyppi" petrimaljalla.
Vielä ehjä.

IKKK fosforyloi joka puolestaan fosforyloi
fosfataasikinaasikaskaadi tsäppädäppädäi.  Ja tämä olis vielä tärkeää..

Jälleen kerran ihana aamupäivä terveyskeskuksessa. 

Albertsia junassa, bussissa, sängyssä, kirjastossa ja ruokapöydässä.
Aika paljon Albertsia.

Vaikka lääketiede on ihanaa, oli viikon kohokohta silti
sunnuntai - 2-vuotias poika ja autokakku.

perjantai 15. tammikuuta 2016

Loma solubiologiasta

Päätin viettää koko kolmeviikkoisen loman ilman solubiologiaa ja jätin Albertsin kotiin. Sen sijaan lainasin Terkon Lux Humana kokoelmasta lomalukemiset. Alla kirjasuositukset:

Anja Snellman: Parvekejumalat - lue
Pauliina Vanhatalo: Lääkärileikki - älä lue

Enemmänkin olisi toki ollut kiva lukea, mutta kunnon opiskelija tekee tietysti loma-ajat töitä. Kiitos internetin tein niitä aurinkoisella terassilla pojan päiväuniaikaan.

Lomatoimisto. Opiskelijaelämä on nykyään aika rankkaa.

Lomassa on se jännä juttu, että silloin on paljon aikaa ajatella. (Ja nukkua, ihmiskoe ei mene nyt ihan putkeen). Ajattelin mm. kovasti sitä, mikä elämässä on tärkeää ja tulin siihen tulokseen, että tarvitsen jotain muutakin kuin lääketieteen, työn ja perheen - tarvitsen yhden oman harrastuksen. Loman aikana mietin kovasti eri vaihtoehtoja - Saksofoni, jooga, tennis, laulutunnit? Tennis vaikutti hyvältä ja lisäisi hyvinvointia myös lisääntyneen urheilun myötä. Aikaa tuntui olevan niin paljon, että päätin lisäksi aloittaa joogan ja tutustua meditaatioon ja mindfulnessiin. Ottaa aikaa rauhoittua kiireiseltä elämältä, sillä omat aivoni eivät ole sitä mallia joka ongelmitta kestää nykyelämän kovaa tahtia ja jatkuvia ärsykkeitä. Huumaava joskin hyvin hetkellinen tunne mahdollisuudesta tasapainoiseen elämään.

Maanantaina lukujärjestykseen alkoi ilmestyä ylimääräisiä luentoja ja kokonaisia ylimääräisiä kursseja. "Tutkinnonuudistus" - ei näistä ole muistettu ilmoittaa mutta pakollisiahan nämä kaikki tietysti on. Tennis ei oikein enää mahtunut kalenteriin. Päiväkotiinpaluusta oireilevan lapsen kanssa arjen jokaisesta pienestä asiasta taistellessa joogaa ja meditaatiota tärkeämmältä alkaa tuntua paini tai taistelulajit. Kesällä sitä tennistä ja joogaa sitten.

Vaikkakin kiireiseltä, näyttää kevään lukujärjestys myös mielenkiintoiselta. Tuntuu, että vihdoinkin alkaa tapahtua! Eilen olin aamupäivän seuraamassa terveyskeskuslääkärin työtä. Niin opettavainen kokemus, että kirjoitan siitä vielä ihan oman postauksen. Ensi viikolla leikataan itse hiiren alkiota ja lähiviikkoina päästään seuraamaan patologin suorittamaa sikiön ruumiinavausta.  Meneillään olevalla kurssilla on juuri saatu munasolu hedelmöitettyä ja kohta se varmaan alkaa kehittymään. Terveyskeskuskäyntejäkin on tulossa vielä lisää. Päivätkin pitenee. Ehkä tästä selvitään.